Woody oli raviakoinaan ollut oikeinkin hurja juuri kilpailutilanteissa. Se käyttäytyi raviradalla jopa vaarallisesti ja oli ylistressaantunut. Täten sen kilpailusuoritukset jäivät alavertaisiksi taitoihin nähden. Jos hevonen käyttää kaiken energiansa stressaamiseen, ei sillä ole enää puhtia itse suoritukseen. Woody lopetti raviuransa, koska se palautui liian hitaasti keuhkojen puolesta. Jalat olivat terveet. Woody teki kolmena perättäisenä vuonna varsan. Manor's Tweety, Manor's O'Malley ja Manor's Esmeral olivat kaikki Mattilan Susannan kasvatteja. Tammat ovat juosseet kilpaa, mutta oriista emme ole kuulleet sen koommin.
Woody tuli minulle vahingossa, kun Tarja ja Esko tarvitsivat liikuttajaa "vaikealle" hevoselleen. Sukulaissuhteen seurauksena ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Ensimmäiset ratsastukset olivat melko hurjia. Woody meni täysillä ja se oli vaikea pysäyttää. Samantien aloin käydä maastossa, koska eihän kenttää ollut. Rata oli, mutta kuka sitä olisi jaksanut kiertää päivä tolkulla??! Woody oli aina jotenkin hermona ja koko ajan menossa...se pelkäsi ihan kaikkea ja sai pakoreaktioita alituiseen. Se ei kuitenkaan hyppinyt pystyyn eikä yrittänyt tiputtaa minua, joten jatkoin sinnikkäästi sen kanssa.
W muutti syksyllä maneesitallille, kun yhteistä taivalta oli takana puoli vuotta. Erinäisistä syistä johtuen muutimme seuraavana talvena kuitenkin Sepon tallille Ylöjärvelle, jossa tamma olikin loppuun asti. Woody rauhoittui vuosien varrella jonkin verran, mutta tätiratsua siitä ei koskaan tullut eikä olisikaan tullut. Sen kanssa tarvittiin ratsastajalta rohkeutta aina ja paljon. Muuten ei olisi tullut mitään. Loppuaikoina sillä pystyi taitamattomat tai vähemmän rohkeat kentällä menemään, mutta esim. esteradalla piti ratsastajan olla kartalla ja pitää pää kylmänä.
Hyppäsin Woodylla esteitä melko alusta asti ja nopeasti se osoittautui melkoisesksi estetykiksi. Ei niinkään tekniikkansa, mutta asenteensa ja tarkkuutensa puolesta. Tekniikka on lämpösillä mitä on, mutta W oli täydellisellä asenteella varustettu. Aina yli vaikka mitä olisi tapahtunut. Ja harvoin se tiputti. Niin tarkka se oli jaloistaan!! Omat vaikeutensahan Woodyn kanssa oli esteradalla, koska vauhtia riitti ja tyyli vaihteli alituiseen...Myös kurvit olivat melko sähäkät. Se teki puhtaita ratoja lähes poikkeuksetta ja koska vauhtia oli omasta takaa, yleensä aina tuli sijoitus. Voittojakin tuli lähes kolmannes kilpailuista.
Arvostelijoita riitti. Sekä omalla että vierailla talleilla. Meno ei näyttänyt siistiltä ja hallitulta, peitsiaskeleita tuli sinne tänne yms. Parhaani yritin ja koitin pitää paketin kasassa niin hyvin kuin se ylipäänsä oli mahdollista. Voitot ja sijoitukset ärsyttivät tietysti entistä enemmän...Lämppärinraato pistelee menemään ilman tyyliä ja taitoa. No tyylistä olen samaa mieltä, mutta taitoa Woodylla kyllä oli. Sen osoitti toistuvat puhtaat radat. Vaikka tekniikkaa ei ollutkaan isoja esteitä ajatellen, niin asennetta ja nöyryyttä oli vaikka muille jakaa. Ja sehän se on hevosessa tärkeintä. ASENNE ja HALU PALVELLA. Mitä tekee hevosella, jolla ei ole halua palvella ihmistä??! No voi sitä koristeena pitää tms., mutta hevosen todellinen luonne katsotaan tiukassa paikassa, jolloin tarvitaan molemmilta keskittymistä ja suorittamista. Woody oli hyvä esimerkki tästä. Ei Woodykaan olisi aina palvellut, kun sitä pelotti. Piti olla härkääkin vahvempi asenne ihmisellä ja peräänantamaton tyyli kohti tavoitetta. Vaikka käskin Woodya kovastikin joskus selästä, kun se empi lenkillä tms., koskaan en sitä lyönyt tai ahdistanut nurkkaan tarpeettomasti. Eikä se olisi auttanutkaan. Pahemmaksi olisi vain muuttunut. Sitä piti kohdella hellästi, mutta napakasti. Näyttää mitä tehdään eikä kysellä. Jos jotain sattui tms. piti vain olla rauhallisena. Jos olisi siinä kohtaa itse pelännyt ja hermostunut, olisi peli menetetty.
Opin pärjäämään Woodyn kanssa hyvin. Se oli todella helppo käsitellä maasta käsin. Ei sen kanssa mitään ongelmia ollut, kun tiesi sen pelot ja osasi elää koko ajan kaksi sekuntia edellä. Se luotti minuun täydellisesti. Enhän ollut koskaan pelkäämällä pettänyt sen luottamusta. Ehkä pahin tapa pettää hevosen luottamus on pelätä. Silloin se ei voi luottaa johtajaansa, vaan sen täytyy yrittää selvitä yksin. Pelko herättää aina epäluottamusta ja silloin johtajuus on katkolla. Olen onnellinen siitä, että en pelkää. Vaikka muutoin olisikin paljon opittavaa ja korjattavaa, niin yleensä asioita voi oppia. Pelko on ja pysyy ihmisessä. Se on perusluonteessa. Voi siinäkin kehittyä, mutta arasta ei tule koskaan rohkeaa. Se on tosi! Hevosen kanssa ensimmäinen asia on pelottomuus. Itsetunto, joka kertoo hevoselle että tuo ei pelkää, se vaan tulee ja tekee. Eläimen vaistot ovat ihmisen vaistoja paremmat, joten hevoselle on turha esittää rohkeaa, jos ei sitä ole. Niinhän ne laumassakin tekevät. Toiset esittävät rohkeaa ja toiset ovat aidosti. Aidosti käyttäytyvät ottavat kyllä nopeasti asemansa ja feikkaajat niitataan ;)
Woodysta voisi kirjoittaa kirjan. Niin paljon meille tapahtui ja niin paljon minä tein sen kanssa. Olen aina tehnyt paljon hevosteni kanssa. Yksitoikkoinen tekeminen ei ole hyväksi lihaksistolle eikä mielelle. Erilainen touhuaminen pitää mielen virkeänä ja hevonen tottuu kaikenlaiseen. Enimmäkseen hypättiin niitä esteitä ja maastoiltiin. Estekisoja taisi kertyä yli kolmekymmentä ja matkakisojakin muutamat. Yhdet koulukisatkin kävin, koska olin lyönyt vedon. Kuten aiemmin sanoin, Woodysta tuli aikojen saatossa erilainen, joskin perusluonne tietysti pysyi. Kävin sillä vähän tunneillakin, mutta mitään vakituista valmennusta meillä ei koskaan ollut. Itseopiskelua 6 vuotta. Paljon tuli kyllä opittua tässä ajassa. Woodysta tuli loppujen lopuksi aika hyvä. Omalla kentällä se oli yleensä rento ja kiva. Sellainen helppo c-helppo b-tasoinen, mutta vieraassa paikassa se saattoi olla ihan eri hevonen ja kulkea kuin suoraan radalta tullut ravuri. Estehommissa se kehittyi huimasti. Alun sekamelskan jälkeen päästiin ratoja läpi laukalla. Laukka oli sellainen lämminverisen laukka, mutta sillehän ei kukaan mitään voi. Siitä tuli oivallinen harrasteheppa moninaiseen käyttöön ja kävin minä sillä muutamat ihan oikeatkin kisat...
Woody tulee tavallaan olemaan "elämäni hevonen", koska se työmäärä mitä sen kanssa tein, oli valtava. Toki sekä Pluusi että Pääsky teettävät työtä ja varmasti määrällisesti teen enemmän töitä Pääskyn kanssa, koska se on varsa. Mutta lähinnä tarkoitan sellaista henkistä työtä, mikä kuluttaa ihmistä fyysistä työtä enemmän. Jos ja kun opetan Pääskylle uuden asian, se parin kerran jälkeen on oppinut sen ja se sujuu hienosti ja sujuu luultavasti aina. Woodyn kanssa oli toisin...Vaikka Woody osasi ja tiesi kuinka hyvin kaikki toimintatavat, se saattoi silti olla hermostunut ja käyttäytyä ahdistuneesti. Se siis oli oletusarvoisesti hermostunut hevonen. Itse en ollut sen kanssa hermostunut paitsi satunnaisesti paloi käämit siihen sen ikuiseen sähläämiseen, mutta yleensä kestin sitä melko hyvin. Esteradalla nautin menosta, vaikka yleisön mielestä se olikin hurjaa katseltavaa :) Woodylla oli kiva hypätä, koska tiesin sen aina hyppäävän ja yrittävän parhaansa. Minun tarvitsi vain hoitaa oma osuuteni ja pysyä menossa mukana. Toisaalta kärsin ihmisten puheista ja arvosteluista, mutta toisaalta nautin erottuessani joukosta. Ei tuolla lämpösiä liioin ole estekisoissa, eikä ainakaan sellaisia joilla pystyy voittamaan uudestaan ja uudestaan.
Woodysta siis tuli sellainen, että pystyin tekemään sen kanssa lähes mitä tahansa. Siitä esimerkkinä se, että ratsastin kentällä ilman mitään varusteita. Ei ollut edes riimua päässä ja kaiken se teki, mitä pyydettiin <3 Kun se oppi minuun luottamaan, sen kanssa kaikki onnistui. Se ei suinkaan toiminut samalla tavalla kaikkien kanssa. Monia tilanteita kuulin ja näinkin, kun muilla oli sen kanssa ongelmia. Yleensä suurin ongelma oli ihmisen epävarmuus näissäkin tilanteissa. Woody ei kestänyt ihmisen epävarmuutta yhtään vaan otti heti itseensä. Siinä mielessä me sovittiin hyvin yhteen :) Heppojen kans täytyy olla varma, ei saa epäröidä ikinä!
Woodyn käytös muuttui jalkojen kipeytyessä. Se alkoi kiellellä esteillä, mitä se ei ollut koskaan tehnyt ja oli muutenkin köpö jaloistaan. Se olisi kestänyt "normaalia harrastekäyttöä" pehmeillä pohjilla vielä jonkin aikaa, mutta minun käyttöäni sen jalat eivät olisi kestäneet. En pysty harrastamaan niin, että ratsastelen silloin tällöin kentällä ja maastossa. Minun pitää saada hypätä ja kisata (paljon), mennä pitkiä lenkkejä reippaasti, hypätä maastoesteitä yms. Luulen, että pilasin Woodyn jalat kovilla pohjilla niin kuin nyt meinasi käydä Pluusinkin kanssa. Molemmat ovat raviuran juosseita hevosia, joiden jalat ovat olleet tiukilla. Ei näillä Ylöjärven kovilla teillä voi hevosta juoksuttaa, mikäli mielii sen vielä juoksevan kilpaa! Kun olen nyt seurannut ravi-ihmisten treenausta niin olen vasta oikeasti tajunnut kuinka tärkeä asia on pehmeät pohjat. Siis oikeasti pehmeät, eikä mitkään semipehmeät, joita meiltä kyllä löytyy lähes läpi vuoden. Teivon radasta valitetaan aina, että sekin on liian kova ja se on sentään pehmeä hiekkapohjainen alusta. Voin siis unohtaa tulevaisuudessa laukat ja ravit muualla kuin pellolla tai radalla :( Talven sopisi olla luminen, jolloin päästään hankitreeniin pellolle kärryjen kanssa.
Nyt karkas aihe Woodysta, mutta eiköhän tämä ala olemaan tässä. Harmittaa, kun ei mulla ole siitä ravikuvia ollenkaan...tässä estevideo Laakson ratsastus-stadionilta Woodyn viimeiseltä kesältä. Meidän ekat alue-kisat ja samassa luokassa nuorella hepallaan itse Mikael Wahlman. Sijoituttiin näissäkin kisoissa ja saatiin jopa rahapalkinto. Sijoitus taisi olla 7. tai 8. ja meitä oli kuitenkin 40 ratsukkoa :) Tuntuihan se siis hiukka erilaiselta kuin sijoitus jossain pienissä tallikisoissa tai kisoissa joissa on vain muutamia osallistujia. Aina sanotaan, ettei sillä osallistujien määrällä ole väliä, mutta kyllähän se nyt on helpompi voittaa jos on 5 ratsukkoa kuin että jos niitä onkin 50.
Woody lähti taivaslaitumille kipeiden jalkojensa vuoksi 22.11.2012 <3
Video ja kuvia vuosien varrelta :)
Laakso:
https://www.youtube.com/watch?v=SaMHQaGSwE8
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti