Pluusi on ravipaikalla ihan paras. Se ei stressaa yhtään. Se vaan kattelee ja keskittyy näyttämään söpöltä. Se huokailee, kuuntelee, ja silmät sekä alahuuli ovat usein lurpallaan <3 Jos itteä jännittää, niinku mua eilen alussa, niin Pluusin kanssa sitä väkisinkin rentoutuu. Se oikein huokuu sellasta rauhallisuutta.Viereisessä katoksessa hevonen tärisi ja mouhosi koko ajan. Kamalaa olis sellasen kanssa harrastaa! Woody oli just semmonen. Ihan pimee aina ravipaikoilla. Hirvee ressi. Siinä tulee itsellekin rauhaton olo, vaikka muuten ei olisikaan. Se tarttuu kyllä myös niin päin, hevosesta ihmiseen. Ihan niinku toisinkin päin. Pluusi saa miut aina hyvälle mielelle ja tuntuu mukavalta kun tietää, ettei se kärsi noista tilanteista vaan osaa ottaa ne just oikein. Pönöttää katoksessa ihan lapasena, mutta radalle päästessään onkin varsinainen höyryveturi :)
Lähdin lämmittämään radan takana olevalle hiittisuoralle viidennen lähdön jälkeen. Mentiin pitkät alkukävelyt ja mukavaa pikkuhölkkää pari kilometriä. Kuudennen lähdön jälkeen menin radalle ja vetelin semireipasta kaksi kiekkaa ja tulin pois, koska Pluusi painoi ihan törkeästi. Kädet hapotti taas mukavasti...not! Meidän lähtö oli hiukka ennen ysiä ja räntää tuli jo aika rajusti tässä vaiheessa. Esittelyn jälkeen jatkoin kurviin autopruuviin...tai siis näin kuvittelin, mutta autoapa ei ollutkaan mailla halmeilla. Olis kiva, jos joku olis kertonut, ettei Porissa tuu pruuvia, koska Teivossa on AINA pruuvi auton takaa ryhmäajossa. Siinä mie sit palloilen, että mitäs mitäs?! Nooooh, auto vaivautui paikalleen 2 minuuttia ennen starttia. Olin kattonut etukäteen, että kandee lähteä kakkosrataa, koska täten edessä on ravivarma hevonen.
Pluusi hiisasi hyvin kiinni melkein kakkosen kypärään ja kaikki tuntui ihan hyvältä...Auto eteni TÖRKEÄN hiljaa. Siis se ei liikkunut mihinkään Teivon kiihdytyksiin verrattuna. No mut ainakin kaikki ehti mukaan :) Kun auto lähti oikeaan kiihdytykseen, mun edessä oleva kakkonen lähti nato-ohjus tyyppisesti liikkeelle ja Pluusi yritti perään. Se ei saanut jalkojaan järjestykseen niin nopeasti ja hyppäsi samantien laukalle. No ei siinä muuten mitään, mutta olin ihan keskellä eli hevosia edessä, takana ja sivuilla. Ei siis mitään toivoa ajaa laukkaavaa hevosta ulkoradoille...eikä myöskään pidättää laukkaa pois, koska takana oli tulijoita. No vaihtoehdoksihan jää ajaa samaa tahtia muiden kanssa ja odotella sopivaa rakoa ajaa laukkaava kaakki ulos kasasta. No tulihan sitä tilaa kaarteessa, mutta siinä vaiheessa oli laukattu jo useampi sata metriä. Se oli sitten siinä! Kyllä harmitti, kun Pluusin kanssa laukat ei ikinä mene pitkäksi, jos sen saa ajoissa ulos. Se kun tiputtaa laukan niin ihanan helposti. Yhtä helposti se tippuu kuin nouseekin. Ainut on just se, että joutuu pussiin eikä mahdu ottamaan laukkaa alas. Harmillista!
Mie aina harmittelen niiden puolesta kenen hepat laukkaa pussissa ja nyt kävi sit itselle se sama. No mut tää on raviurheilua niinku moni on mulle jo ehtinyt sanoakin ;) Mua harmitti hetken verran lähdön jälkeen, mutta kotimatkalla olin jo hyvällä fiiliksellä ja itse asiassa ylpeä, että olin ekaa kertaa raveissa ilman Jonnaa ja Saulia. Juhan kanssa kaksin vieraassa paikassa ajamassa vieraiden äijien seassa! Laskin piruuttani Porin ravien kärrylähtöjen ohjastajat ja tarkistin naisten lukumäärän. 10 starttia, 117 ohjastajaa, joista 3 oli eilen naisia, joista minä olin yksi. Ihan hirveesti eivät naiset siis itte ajele heppojansa. Hoitajina melkein kaikilla kaakeilla on kyllä nainen, kun katoksiin kattelee. Kerättiin muuten eilen lukematon määrä katseita Pluusin kanssa varikolla, hih! En tiedä oliko ne hyviä vai pahoja vai jotain siltä väliltä, mutta ehkä toi miun pinkki herättää hilpeyttä tms. ravimiehissä :) Myös "nainen ohjaksissa" saa joka kerta aikaan tiettyjä reaktioita :)
Hyvä reissu, kaikinpuolin. Opin tällä reissulla ajamisesta enemmän kuin aiemmista starteista yhteensä. Olen taasen saanut arvokasta kokemusta! Se on jännä, että tää ravihomma (kärryttely siis, ei monte) aiheuttaa ihan erilaisia tuntemuksia kuin ratsastussuoritukset. Jos esteradalla tai vaikka omalla kentälläkin tapahtuu jotain negatiivista hevosen kanssa, niin yleensä syy on ratsastajassa ja aina sitä miettii, että miten olisi itse voinut tehdä toisin, jotta tilannetta ei olisi tullut. Tästähän seuraa tietty myös morkkikset itselle. Hitto, kun toin sen huonosti esteelle tms. Raviurheilussa on toisin. Kun kisan aikana vaan asioita tapahtuu, niin sitä tietää ettei olisi voinut millään vaikuttaa kyseiseen asiaan. Jos oma hevonen laukkaa, vaikka mitään ihmeellistä ei tapahdu, niin se sitten laukkaa. Joko sillä meni tasapaino tai se häiriintyi toisesta valjakosta tms. Jos oma hevonen laukkaa, kun vieressä hevonen laukkaa...no se sitten laukkaa, minkäs teet?! Jos se joutuu huonolle paikalle kesken juoksun, niin todennäköisesti itsellä ei ole siinäkään asiassa osaa eikä arpaa. Niin vain tapahtuu! Kun 16 valjakkoa suhaa samassa kasassa, se tarkoittaa kuuttatoista ohjastajaa eli kuuttatoista eri näkemystä sekunnin sadasosissa tehdyistä päätöksistä ja koska myös hevosia on 16, voi olla että joskus näkemyksiä onkin se 32 kappaletta :) Ja kaikki tämä tapahtuu uskomattoman nopeasti!!! Lähtö on ohi ennen kuin ehtii edes tajuta. Tässä siis syy, miksi huonosta menestyksestä ei jääkään itselle syyllinen olo. Tässä siis syy, miksi ravimiehet jaksaa harrastaa aina vaan, vaikka menestystä ei tulisikaan :) :) :) Kilvanajossa asioita tapahtuu niin paljon ja nopeasti, että suurimpaan osaan EI PYSTY VAIKUTTAMAAN ITSE MILLÄÄN TAVALLA!!! Ehkä just siks tää laji sopii mulle...ei tartte aina hulluna miettiä omia virheitään. Saa vain tehdä ja harrastaa. ILON KAUTTA, vai miten se nyt meni?! Onhan se vaan niin pirun mukavata ajaa kilpaa ukkojen kanssa, WuuuuuuuHuuuuuuu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
ELI...tässä lajissa ei oikeastaan voi neuvoa toista ihmistä, koska tilanteet ja ihmiset vaihtuvat koko ajan. Ei ole mitään kiistattomia tosiasioita, kuten esim. ratsastuksessa. Ratsastuksenopettaja voi neuvoa kaikkea maan ja taivaan väliltä kuinka hevosen saa toimimaan tietyllä tavalla. Raviohjastusta ei voi oikeastaan neuvoa muuten kuin että osaa ja hallitsee sekä ravikilpailusäännöt että oman hevosensa. Osaa siis käsitellä hevosta, ei pelkää ja hallitsee säännöt, jotta ajaminen on turvallista. Taktikoinnit kilvanajossa täytyy opetella itse ja jokainen ajettava hevonen täytyy tuntea, jotta tietää sen vahvuudet ja heikkoudet juoksun aikana. Mut ihana laji <3
Pori on paska kaupunki! No ei vaan, mennään tietty uudestaankin, mutta vasta sitten kun ilta-aurinko kauniisti laskee puiden taakse ja voi taas kulkea lyhythihaisessa paidassa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti