Käytin Pluusin klinikalla osto/vakuutustarkastuksessa ihan vaan siksi, että tiedän missä mennään. Vikaahan hevosessa ei ole, mutta sen verta kovaan käyttöön se tulee, että on hyvä tietää faktat. Sekä oikea etunen että vasen takanen reagoivat taivutukseen. Ensin säikähdin ja ihmettelinkin Pluusin ontumista taivutuksessa. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi, että nivelet on rasituksesta ärtyneet ja on hyvä hoitaa tulehdus pois ajoissa ettei se pahene. Peruttiin siis ensi tiistain startti ja piikitettiin nivelet. Pluusia ei ole koskaan ennen piikitetty, mutta kauan se on kyllä selvinnytkin ilman. Nyt sit kaksi viikkoa kävelyä ja sit aletaan taas reenata :)
Teivon klinikalla oli kiva nuori nainen eläinlääkärinä. Saksassa opiskellut ja kai toiminut ratsuttajanakin. Mukava ja tarkka ihminen. Hän ihmetteli kuinka Pluusi pystyy samaan aikaan hyppäämään esteitä seura-ja aluetasolla 80-90cm ja juoksemaan kilpaa. Oli siis kovin vaikuttunut saavutuksista. Sanoin, että hyvin ne tuntuvat tukevan toisiaan, kun viikon sisään hypättiin kisoissa puhdas 90cm rata ja tultiin iltaraveissa kolmanneksi. Lääkäri pyöritti päätään ja sanoi ettei tiedä ketään muuta...siis että kun me Pluusin kanssa vielä "parina" tehdään nää molemmat. Olin vaivaantunut, kun lääkäri sanoi, että kyllähän se ihmiseltäkin taitoa vaatii, että pystyy hyppäämään esteitä aluetasolla ja vielä ajamaan ravia kilpaa...En ole tottunut kehuihin, joten tuijotin varpaitani naama punaisena ja sanoin nii...Mutta tuntuipas se hyvältä, että kehuttiin ja sit aloin metsästää netistä suokkiratsukoita ajatellen löytäväni edes yhden samanlaisen eli kuskin joka sekä ratsastaa että ajaa samaan aikaan samalla hevosella. No eipä niitä kyllä löytynyt. Itse tiedän vain tämän yhden suokin, joka ravasi ja hyppäsi kilpaa samaan aikaan, mutta ratsastaja ei kyllä itse ajanut yhtään starttia raveissa. Sama homma muutamalla alue-tason koulukisoissa pärjänneellä ravisuokilla. Kuskit on erit. Voinko siis olla ylpeä tästä ainutlaatuisesta yhdistelmästä ?! Nyt olen, aiemmin en ole oikein edes tajunnut koko asiaa, hih!!! Välillä sitä on aika yksin omien epäonnistumisten ja onnistumisten kanssa...Joskus tarttee jonkun täysin ulkopuolisen sanoa jotain, että taas herää ja tajuaa, että onkin tehnyt ihan hyvää työtä :) Mutta, joo. Tekee siis kelle tahansa hyvää, että joku ulkopuolinen kertoo sinun tehneen hyvää työtä! Kyllä se mieltä lämmittää ei siitä mihinkään pääse :)
Kavioiden pituudesta lääkäri sanoi, että eivät oikein sovellu hyppäämiseen pidemmän päälle. Ravikengitys on kuitenkin selkeästi pidempi kuin ratsukengitys. Täytyy siis keväällä miettiä kavion lyhentämistä kesän estekautta ajatellen. Jos sitten pikkuhiljaa antaa taas kavion kasvaa ravia ajatellen. Kunhan nyt katsotaan, mutta hyvä tietää että estekorkeuden koko ajan kasvaessa kavion pituus vaikuttaa olennaisesti siihen kuinka hevosen nivelet rasittuvat. Liian pitkä kavio rasittaa niveliä alastuloissa ja onhan se ihan loogista nyt kun ajattelee. Eipä vain tullut itselle mieleen. Eri asentoonhan kavio tömähtää alastuloissa riippuen pituudesta ja kengityskulmasta. Hyvä, että oli tarkka ja asiantunteva lääkäri :)
Nyt ollaan Pluusin kanssa tosiaan kävelykuurilla pari viikkoa, minkä jälkeen saa taas alkaa ajelemaan normaalisti. Nyt siis teputellaan köpölenkkejä maasta ja selästä käsin :) Tässä kuva lauantain perhelenkistä, jonka Kirsi nappasi Sepon pihatieltä :) Olipas kivaa pitkästä aikaa käydä koko porukalla kävelyllä. Pluusi ei oo vielä tämmöstä lenkkiä tehnytkään. Hiukan se puhisi ja pöhihi rattaille ja vähän kaikelle muullekin. Huomaa että se on joutunut seisomaan. Ylimääräistä virtaa on kertynyt aika tavalla.
Ihana pötkyläponi se on <3 |
Kurkkaas semmonen suokki, kun Suhonen :) Tosin, senkään omistaja ei tainnut kärryiltä ajaa kilpaa, mutta selästä meni montea ja hyppäsi yli metriä, ainakin 110cm ellei 120cm.. Yks estekuvakin löytyi arkistoista, nyt sukupostissa:
VastaaPoistahttp://www.sukuposti.net/hevoset/suhonen/91393
Suhosen omistaja sanoi tuolloin, että pakko ajaa viikolla radalta rahaa, että on rahaa kiertää estekisoja viikonloppuisin ;)
Hyvä Suvi! Mukavaa, että löytyi edes yksi :) Itse en tuota löytänyt, kun on varmaan ollut jo kauan pois kisaradoilta? Mitenhän tää kyseinen kuski on ratkaissut ravi- ja ratsukengityksen ristiriidat? Sen verta esteillä korkeutta että pitkällä ravikaviolla on varmaan ollut hankalaa?! Tässä on mulla nyt pähkäiltävää, että miten kengitetään rasittamatta niveliä liikaa???!!!
VastaaPoistaJep, Suhonen kiersi ratoja joskus, kun itse poniteininä olin järjestämässä aina oman tallin aluekisoja. Kumpulan Kati on jatkanut sekä ratsujen, että ravureiden parissa, tilalla kasvatetaan kumpiakin (joskin mutu-tuntumalla taitaa painottua nykyään enemmän estepuokkeihin): http://kumpulantila.nettisivu.org/
Poistahttps://www.facebook.com/kumpulantila.hevoset?ref=hl
Ja kengitykseen sen verran, että sehän riippuu paljon hevosestakin, jokuhan juoksee lyhyessäkin kengässä hyvin, ja Suhosella taas näyttää olleen ravikuvissa putsit etusissa..
Poista