Woody oli ihan kummallinen alusta asti. Ei torsponnut eikä painanut ohjalle. Olin ihan varma, että se on kipeä. Koko lähes kuuden vuoden aikana se ei ole kertaakaan ollut tuommoinen ratsastaa. Pitkin ohjin ravasin ja laukkasin melkein koko helkutin matkan ilman minkäänlaista tsättäämistä...WHAAAAT??? Menin edellä koko matkan ja korvat olivat tötterössä, mutta ei kiskomista, prrrr:yyttelyä tms. siis ei voi olla totta.- Ekat 10 kilsaa meni pipariksi, koska mietin vaan koko ajan että W on kipeä. Se kuiteskin liikkui mielellään ja puhtaasti, joten annettiin mennä. Juotu ei taaskaan, mutta omppuja upposi tällä kertaa huoltopaikoilla. Viimeiset 9 kilometriä oli pehmeää metsätietä ilman mitään ihmisasumiseen viittaavaa. Vain muutamia "peuratorneja" tien laidassa.
Mentiin 3-5 ratsukon ryhmässä koko matka ja hauskaa oli, vaikka hiukan satelikin. Oltiin saatu väärät maaliintuloajat lähtiessä, joten hissuteltiin lopussa. Keskinopeudeksi tuli 12.2km/h, mikä on mielestäni hyvä aika. Eihän tonne aikaa menty ratsastamaan. Tultiin loppujen lopuksi Kirsin kanssa kaksin maaliin rauhallista käyntiä.
Ratsastuksen jälkeen alkoi sataa enemmän, joten poneille puettiin sadeloimet. Woodylla on uusi ja hieno kirkkaanpunainen fullneck. Woody söi ja joi taas aika hyvin ratsin jälkeen eli ei huolta siitäkään. Anni talutteli hyvin ennen ku vietiin tarkastukseen. Tarkastus taisi olla jotakuinkin 20 minuuttia maaliintulosta. Woody sai taas A:n kaikista eikä huomautuksia, joten läpi heittämällä. Taisi olla ainoita hevosia, joita ei tarvinnut vetää perässään juoksutuksessa. Edelleen meni vauhdikkaasti :) Ja onnea Kirsille ja Ricolle hyväksytystä suorituksesta!!! Oli kivaa olla kaksin palkintojenjaossa :) Ruusuke, kunniakirja ja ämpärillinen omenoita oli tämän päivän saldo. Suurkiitokset huollolle ja kuvausryhmälle eli Juhalle ja Mikalle!!!
Yhtä hymyä :) |
Ansaittu pusu <3 |
Jee! Laita Piia tohon silleen, että tähän voi liittyä lukijaksi! :)
VastaaPoista